Olen käynyt monen monesti kyykkypissalla oman lapsuudenkotini pihalla. Iso veitsi kädessä. Pelkäsin vankikarkureita niin paljon, etten uskaltanut mennä pihavessaan. Onneksi niinä kertoina oli aina kesä. Ja muutaman kerran oli ystäväkin mukana.
Yksin ollessani kotiin mennessäni sytytin valot jokaiseen huoneeseen. Tarkistin kaapit ja sängynaluset rosvojen varalta. Sammutin valot edellisestä huoneesta vasta, kun olin päässyt seuraavaan valaistuun huoneeseen. En kertonut tästäkään mitään vanhemmilleni. Olin edelleen onnellisempi kuin koko perheen mökkireissuilla.
En kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että vankikarkureita oli liikkeellä aina kun jäin yksin kotiin. Oletin karkuruuden olevan todella tavallista ja että sain siitä tietoa vain, kun jäin yksin. Aikuisiällä monesti tapaamani psykologi kyseenalaisti tämän olettamukseni. Ja kovasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti